Hyppää sisältöön

Love Bird

Yleinen

Love Bird

Love Bird on vuonna 2019 perustettu nelihenkinen Alternative rockia Grungen twistillä soittava yhtye. Yhtye on keikkaillut monessa paikkaa ja aktiivisesti aina kun vain se on mahdollista.

Bändin biisit ovat laulaja-kitaristi Timo Tanskasen käsialaa. Timo tekee sekä raskaita kappaleita, mutta myös herkempiä melodisia kappaleita. Hän ammentaa biisien teemat omista kokemuksista. Timo tuo kappaleensa treeneihin, jonka jälkeen toinen kitaristi, rumpali ja basisti rakentaa kokonaisuuden niistä yhdessä hänen kanssaan. Näin biisit rakentuvat lopulliseen soitettavaan muotoonsa.

Bändi harjoittelee kerran viikossa Lohjan Kulttuuripaja Hiiden bänditiloissa noin puolitoista tuntia. Love Birdillä on kasassa tällä hetkellä lähes toistakymmentä kappaletta. Joukossa on vanhoja kappaleita, mutta myös paljon uusia biisejä. Bändin biisit ovat rakenteeltaan tarttuvia ja yksinkertaisia, mutta niihin usein lisätään vähän monimutkaisempi kitarasoolo, koska bändi tahtoo hyödyntää kitaristi Jonne Saikanmäen taitoja. Love Birdin keikat ovat hieman vajaan tunnin mittaisia.

Tämän lisäksi Rumpali Teemu Lerto saa kohtuullisissa määrin lisätä omat mausteensa kappaleisiin mukaan ja basisti Boris Hurme saa tehdä myös useimmin omat kuvionsa. Kaikki jäsenet tuovat oman lisäyksen bändiin ja sen kappaleisiin, mutta kuitenkin niin, että kappaleet pysyvät suhteellisen helposti kuunneltavina teoksina. Tämän lisäksi studiossa on lisätty jonkin verran myös koskettimilla elementtejä kappaleisiin. Biisit masteroidaan rumpali Teemu Lerton toimesta.

Love Bird on julkaissut esikoisteoksensa, Lonely Soul nimeä kantavan EP:n vuonna 2019. Se käsitti neljä kappaletta. EP julkaistiin Kukunori Ry:n alle kuuluvan Mental Beauty Records hankkeen alle. Mental Beauty Records hankkeen päämoottorina toimi aikanaan Kulttuuripaja toimintaa kehittänyt Helsinkiläinen muusikko, musiikkiterapeutti ja järjestöjohtaja Markus Raivio, joka itse on tehnyt tunnettujen muusikkojen kanssa työtä pitkään. Love Birdin levynteosta silloin vastasi osittain myös muusikko ja Sospedillä työskentelevä toiminnanohjaaja Markojuhani Rautavaara. Tulevan levyn äänitys ja muu tekninen toteuttaminen on kokonaan hänen käsialaansa.

Love Birdin jäsenet ovat pitkään musiikkia harrastaneita henkilöitä. Bändiltä löytyy siis yhteensä todella pitkä kokemus musiikin soittamisen parissa. Bändin basisti Boris Hurme on toiminut myös bassonsoiton lisäksi keikkojen hankkijana ja osittaisena kuvaajana.

Bändin sometilien päivitystä on hoitanut pääasiassa laulaja-kitaristi Timo Tanskanen.

Love Birdin uusimmat promokuvat ovat valokuvaaja Samuli Likolammin ottamia.

Teksti: Boris Hurme

https://youtu.be/6iUsq5X06vs

Käy tutustumassa bändin omiin kotisivuihin: https://love-bird4.webnode.fi/bandi/